Tervetuloa Kiireentappoareenalle!
”Jos minulla on punta, Sinulla on punta ja vaihdamme ne – niin meillä molemmilla on edelleen yksi punta. Jos Sinulla on hyvä idea ja minulla myös ja vaihdamme ne, niin meillä molemmilla on kaksi hyvää ideaa.” – Tony Buzan.
Kiireentappoareena on ainutlaatuinen ideoitten kilpailuttamis-, kehittämis- ja vaihatmispaikka.
Se saattaa yhteen digitaalisen älykkyyden ja ihmisviisaudenjolloin tulos on 1+1>3.
Uskomme ja todistetusti ihmisten osallistamisen hyötyyn ja joukkojen viisauden voimaan.
Joukkojen viisauden voiman esiin saamiseksi pitää saada ajatus säteilemään ja aivot parveilemaan.
Aivojen parveilu vaatii yhteisen kokoontumispaikan – Kiireentappoareenan.
Kiireentappoareenalle osallistumisesta on oltava hyötyä.
Hyöty koituu ideoiden, ärsytysten herättämistä omista assosiaatioista, parhaiden käytäntöjen, turhautumien torjumisen, yllättävien näkökantojen ja ratkaisuiden jakamisesta .
Ratkaisuiden jakaminen yllättää, palkitsee ja innostaa tulemaan uudestaan. Kun antaa yhden uuden idean niin saa monta itselleen vastineeksi!
Tervetuloa ” aivojen kokoontumisajoon” hakemaan vastineesi jakamillesi ideoille. Tälle ainutlaatuiselle ja hyödylliselle pelipaikalle – Kiireentappoareenalle.
Osallistuminen on helppoa ja mukavaa.
Klikkaa itsesi alla olevasta linkistä Kiireentappoareenalle sisään ja seuraa ohjeita.
Ennen kaikkea anna ajatuksen säteillä ja tunteiden räiskyä!
Kiireentappoareena työyhteisölle ja työryhmille – ota yhteyttä ja pyydä tarjous!
Kiireentappoaseen aloittaa aina Kiireentappoareena. Tarve yhteisille työpajoille tai webinaareille kiteytyy, kun työryhmäläiset – tai koko organisaation henkilökunta – osallistetaan areenalle, tulokset analysoidaan ja raportoidaan. Areena on skaalautuvuudestaan johtuen yllättävän edullinen ja aina investointi, joka tuottaa itsensä takuuvarmasti takaisin.
James Bondin anti Kiireentappoareenalle
Symbolisena mutta tuntuvana huomionosoituksena arvomme tämän syksyn areenan sulkeutuessa joulukuussa 2017 5 eniten klikkauksia saaneen ajanhaaskaajan torjuntaratkaisun ja Kiireentappoidean antajien kesken pullon arvokasta ainutlaatuista ja aitoa James Bond -samppanjaa: Dom Pérignon Champagne Brut 2009.
Miksi? Koska James Bond on kiireentapon mestari.

Oletteko milloinkaan nähneet Bondin tulevan myöhään töistä kotiin ja valittavan kotijoukoille: ”Kyllä oli sitten tappavan kiire töissä. Mitään ei ehtinyt, kun sai juosta koko ajan. Heti aamusta räjäyttivät auton, pomo kettuili eikä ikinä anna positiivista palautetta. Huomenna pitää taas lähteä reissuun toiselle puolen maailmaa ja entisetkin matkalaskut on tekemättä. Hyvä että ehdin äsken kasinolle, saada ”shaken not stirred” eteen, kun jo sielläkin lyötiin ja yritettiin ampua. Odottakaas, kun tulee seuraava työtyytyväisyyskysely, niin saavat kuulla. Alkaa olla harmitussaikun paikka”
Ei! Hän heilauttaa itsensä parvekkeen kautta sisään, riisu smokin takin, ottaa jalkaan jääneet uimaräpylät pois ja laskee kainalokotelon aseineen yöpöydälle. Kääntyy sydämensä valloittaneen puoleen, atsoo Häntä syvälle silmiin, ja lausuu pehmeällä baritonilla ennen satiineihin sukeltamista: ”Nimeni on Bond – James Bond”. Siinä on asennetta.

” Tapa kiire, vapauta luovuus. ”

@Kiireentappo
Something went wrong with the twitter. Please check your credentials and twitter username in the twitter settings.



” Tapa kiire, vapauta luovuus. ”

@Kiireentappo
Something went wrong with the twitter. Please check your credentials and twitter username in the twitter settings.